maanantai 14. syyskuuta 2015

Bataattikeitto

Bataattikeittoon löytyy netistä monia ohjeita, eikä varmasti vaan yhtä ainutta oikeaa. Ensimmäistä kertaa tehdessäni bataattikeittoa seurasin netistä löytämääni ohjetta suht. tarkasti, kuitenkin muunnellen mittasuhteita ja maustamista ymsyms. Nykyisin kun keiton teko sujuu jo kuin tanssi, tungen siihen epämääräisessä suhteessa kasviksia mitä mieleni sillä hetkellä halajaa. :) Mielestäni bataattikeitto on aivan älyttömän hyvää ja sellaista 'lohturuokaa' mitä syödessä tulee hyvä mieli. Sen koostumus on myös ihanan samettinen, eikä sitä vaan voi olla rakastamatta. 

Haluan jakaa kanssanne tämän 'ohjeen' ja suosittelen kokeilemaan bataattikeittoa vaikka tällä minun muunnoksellani tai keksimään vaikka ihan omaan makuun sopivan! :)

11998655_10207742880914642_504753063_n

Tällä kertaa tekemääni bataattikeittoon laitoin ns peruskasvikset, mitä yleensäkin keitossa käytän; bataattia, porkkanaa, kukkakaalia ja sipulia. Lisäksi tykkään laittaa keittoon voimakasta koskenlaskija juustoa sekä kasvisliemikuution. Jotkut laittavat keittoon kermaa, jotkut creme fraichea ja jotkut jopa valkoviiniä, mutta itse olen kyllä tykästynyt juurikin tähän koskenlaskijan makuun!

11998739_10207742884274726_1605995347_n


Aloitin luonnollisesti kuorimalla sekä pesemällä kasvikset. Kukkakaalista poistin lehdet sekä 'koversin' osan kannasta pois, että kukinto-osat saa helposti murrettua irti käsin. 

11998398_10207742891634910_1672679514_n

Seuraavaksi pilkoin kasvikset. Tykkään pilkkoa niistä aika pieniä, että ne pehmenisivät keittäessä nopeammin. Etenkin porkkana on sen verran kova, että se saattaa helposti jäädä vielä kovaksi muiden kasviksien jo pehmentyessä ja tämä aiheuttaisi soseuttaessa inhottavia paakkuja. Kattilaan laittaessa mursin kukkakaalinnuput vielä pienemmiksi, en vaan halunnut murentaa niitä pöydälle. ;)

12026689_10207742888274826_777584498_n

Keitän keiton aina 3 litran kattilassa, ja tällä kertaa menin ostamaan vähän liikaa kasviksia, joten keitto-osuuteen minun täytyi valjastaa toinen pienempi kattila. Kattilaan laitetaan vettä sen verran, että kasvikset juuri ja juuri peittyvät. Tässä vaiheessa lisään keittoon kasvisliemikuution, että kasvikset imevät makua keittäessä. Koin tätä keittoa olevan niin paljon, että uskaltauduin laittaa kaksi liemikuutiota. ;) Yksi lempimausteistani on chili ja keittämisen puolivälissä lisäsin mukaan chilimausteseosta sekä sriracha kastiketta tuomaan vähän potkua. Kasviksia pitää keittää niin kauan kunnes ne on pehmeitä ja ne 'hajoaa' helposti haarukalla tökkäistäessä. Otin muutaman desin vettä pois ennen kuin aloin soseuttaa kasviksia sauvasekoittimella.

11997317_10207743410447880_2090580821_n

Soseutan keiton aina osissa ja keitän sitä välillä 'kokoon'. Muutaman soseuttamiskierroksen jälkeen lisäsin koskenlaskijajuuston ja jätin kattilan liedelle miedolle lämmölle, jotta juusto sulaisi siihen muttei keitto kuitenkaan palaisi pohjaan. Juuston sulettua otin kattilan pois liedeltä ja hurruuttelin keittoa sauvasekoittimella aika kauan, soseuttamiseen kannattaa käyttää aikaa ja olla kärsivällinen. Keitto on parempaa mitä samettisempaa se on. Lisäsin keittoon hieman suolaa, mutta muita mausteita se ei mielestäni enää tarvinnut.

11999879_10207743407767813_1276692568_n
Valmis keitto kiehumassa, namnamnam!

12021990_10207743421208149_535484307_n
11998176_10207743451328902_933088479_n

Eikö näytäkkin herkulliselle?! Söin keiton raejuuston ja villirucolan kanssa, ai että miten hyvää.<3 Keitto on niin kauniin väristäkin, ettei mitään väriasetuksia tarvinnu muuttaa. ;)

Keittoon meni:
-Bataattia n. 900g
-Kukkakaalia n. 1kg
-Porkkanaa n. 500g
-Sipulia n. 400g
2 kasvisliemikuutiota
1pkt koskenlaskijajuustoa
suolaa
mausteita mielen mukaan

Keiton päälle voi raejuuston ja rucolan sijaan voisi laittaa vaikka sulatejuustoa tai creme fraichea.

Keitto ainekset maksoivat yhteensä 8,26euroa ja päälliset 3,20euroa, vähän yli 11 euroa monen päivän ruuasta, ei paha ;) 

Onko sulla joku lempiruoka tai joku kikka millä bataattikeitosta sais vielä paremman?
Tiedätkö jotain muita herkullisia kasvissosekeittoja, joita mun pitäisi ehdottomasti päästä kokeilemaan? :)

Syksyn pimeydessä on tärkeetä pitää huolta omasta jaksamisestaan, ja terveellinen ruokavalio on yks hyvän olon kulmakivistä. Kasvikset tekee aina vaan hyvää, ja viileinä syysiltoina tää keitto lämmittääkin mukavasti. Uskon, että meidän taloudessa tätä keittoo tullaan syömään kyllästymiseen asti tässä syksyn mittaan. Lähestyykin taas tuo lihaton lokakuu. ;)

Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille~ :)

1 kommentti:

  1. Muistin yht'äkkiä, että sun blogissa oli tää resepti ja piti toissapäivänä sitten kokeilla, kun näytti niin herkulliselta täällä blogissa ja tuli kyllä samantien ihan lemppariruoka! <3

    VastaaPoista

<3