lauantai 19. syyskuuta 2015

Sisustusinspiraatiota

uusiblogi6
Ensi viikolla meille kotiutuu uusi lipasto, joka kuvassa näkyy sekä 'roskakori'. Lipasto sijoitetaan eteiseen ja kori tulee mulle ompelupöydän alle (kuhan senkin saan hommattua/löydettyä) mun ompelustavaroille. Lipaston päälle eteiseen haluaisin ostaa ihan perus pöytävalaisimen, en ehkä ihan just tuota, mutta simppelin kuitenkin. Lisävaloksi olohuoneeseen haluttaisiin joku tuollainen paperivalotolppa tms, ne ei ainakaan liian kalliita ole jos kyllästyykin. :)
uusiblogi8
Eteiseen saatiin viime viikolla hylly seinälle, mihin pitäisi hankkia kivoja koreja, joihin saisi hyvin sujautettua pipoja ja kaulahuiveja yms. Haluttais meidän asuntoon nyt vähän lisää väriä violetin lisäksi, ja jotenkin oranssin ja violetin yhdistelmä miellyttää. Lisäksi haluaisin vielä syvää mintunvihreää, mutta tähän aikaan vuodesta sitä sävyä ei tunnu kauheasti löytyvän, ehkä keväällä sitten. :) Valkoiset lisät toimii aina sisustuksessa kyllä! Sitten toiveissa olisi vielä uusi lampaan talja. Mieluummin musta kuin valkoinen, ellei löydy ihan oikeasti valkoista, kovin usein ne valkoiset taljat on sellasia kellertäviä, yäk.
uusiblogi7
Myös vanhojen tyynyliinojen olisi aika väistyä uusien tieltä. Tein keväällä itse meille tyynynpäällisiä, mutta kankaat osoittautu sen verran epälaadukkaiksi, että ne ovat nyt ihan nukkaiset ja nuhruiset. Meillä on tällä hetkellä jo valkoisia karvatyynyjä, samaa sarjaa tuon harmaan karvatyynyn kanssa, mutta vaihtelu virkistäisi. Sohvalle haluaisin muutaman oranssin tyynyn ja pari erillaista kuviollista tuomaan vähän tekstuuria, kuvassa nyt kivoimpia mitä nopealla selauksella löysin. :) Makkarin toivetyynyistä en vielä tiedä, kun oranssi päiväpeitto ois kiva niin en sit tiedä mitkä siihen kävisi. Jotkut hillitymmät ainakin.
uusiblogi10-001
Näistä himoitsen eniten vasemman alalaidan lyhtyä.<3 Hopeiset kynttilän jalat ovat myös kauniita, tällä hetkellä en tietäisi mihin ne meillä sopisivat, mutta saahan sitä aina haaveilla. 
uusiblogi9
Helppo tapa lisätä väriä asuntoon on myös kynttilät. Haluisin kanssa tehä sellaisen asetelmamaljakon, mihin laittaisin värillistä koristehiekkaa ja kynttilöitä ja ehkä jotain muuta. Tollanen matala leveä lasiastia ois sellaseen just passeli. Ja kynttilät on kyllä ihania näin syksyllä ja talvella kun on pimeet illat. Oranssi lyhtykin ois kiva, mut en mieleiseen oo vielä törmänny.

Onks teidän agendassa vaihtaa vähän kodin/huoneen värimaailmaa näin vuodenajan vaihtuessa? :) 

Palataan taas~

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

<3